Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.09.2010 16:32
A A A

Kovalaisen tarjoama hodari antoi virtaa Iloselle

Mikko Ilonen pelasi golfin Euroopan-kiertueen Sveitsin kisassa kolme onnistunutta kierrosta. Lauantain sukellus (75 lyönnin kierros) pudotti suomalaisen voittotaistosta, mutta sunnuntaina (66) hän nousi jakamaan yhdeksättä sijaa.

– Sunnuntaina pelasin käsikirjoituksen mukaan. Lyöminen oli viikon parasta, ajatus suorituksissa kohdallaan. Onnistuin tärkeissä avauksissa par-viitosilla, jotka olivat aiempina päivinä ongelmia, Ilonen tuumi.

Kymmenennellä väylällä Ilonen puttasi viheriöltä ulos ja löi kierroksen ainoan boginsa.

– Siinä vaiheessa Heikki (Ilosen kisaa seurannut F1-kuski Kovalainen) toi minulle 11:nnen tiille ison hot-dogin ja sanoi, että tästä saat lisää virtaa. Tuon perusruoan ahmaistuani löinkin hyvän avauksen, viimeiset seitsemän reikää menivät neljä alle.

Ilonen teki vastaavan nousun Crans Montanassa vuonna 2007, jolloin Ilonen kiri seitsemänneksi sijalta 26. Ilonen löi sunnuntaina kuusi birdieä, joista kaksi kisan lopuksi. Yhteistulos 273 alittaa kentän parin 11 lyönnillä. Kisan voitti Espanjan Miguel Angel Jimenez (–21).

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset