Nirkon ja Petäjän MM-kisat penkin alle
STT
Finnjolla-purjehtija Tapio Nirkon ja purjelautailija Tuuli Petäjän suorituksissa MM-kisoissa ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Nirkon kehno sijoitus romahti San Franciscossa 39:nneksi päätöslähdön varaslähdöllä. Petäjä oli Tanskassa 35:s.
Petäjä epäonnistui avauspäivän lähdöissään alkuviikosta.
– Toisen päivän kevyttuuliset ajoin ihan kohtuullisesti, mutta karsiuduin 0,5 pisteen erolla 33 parhaan joukosta, mikä oli todella suuri pettymys hyvin menneen kauden jälkeen, Petäjä tuumi.
Match race -purjehtija Silja Lehtisellä kulki paremmin kutsukilpailussa Moskovassa, tuloksena toinen sija ja 0–3-tappio finaalissa Venäjän Jekaterina Skudinalle.
– Olen erittäin tyytyväinen viikonlopun esityksiimme vaativissa tuuliolosuhteissa. Etenkin myötätuuliosuuksilla Silja (Kanerva) ja "Miksu" (Mikaela Wulff) olivat koko kisan parhaat gastit, kiitteli kippari Lehtinen ryhmänsä suorituksia.
Lehtinen kisaa luokkansa MM-kisoissa reilun kahden viikon kuluttua USA:n New Portissa.