Jyväskyläläinen olympiavoittaja Rauno Mäkinen on kuollut
Ilkka Kulmala
Painin olympiavoittaja Rauno Mäkinen on kuollut. Viimeiset vuotensa Vaajakoskella asunut Mäkinen menehtyi torstaina äkilliseen sairauskohtaukseen. Hän oli 79-vuotias.
Mäkisen painiuran huippusaavutus osui Melbournen olympialaisiin 1956. Hän voitti kultamitalin kreikkalais-roomalaisen painin 62 kg:n sarjassa. Mäkinen edusti Suomea myös Helsingin olympialaisissa 1952 ja Roomassa 1960.
Mäkinen syntyi Porissa tammikuussa 1931, mutta eli lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereella. Huippuvuosinaan hän edusti Tampereen Kisa-Veikkoja ja Tampereen Poliisi-Urheilijoita.
Mäkinen oli ammatiltaan poliisi. Vuonna 1967 hänen seitsenhenkinen perheensä muutti Jyväskylään. Mäkinen osallistui uudessa kotikaupungissaan aktiivisesti urheilutoimintaan. Hän valmensi muun muassa Jyväskylän Palloilijoiden jalkapallojoukkueen aluesarjasta suomensarjaan. Mäkinen oli aktiivisesti mukana myös silloisen JyPin ja JyP HT:n jääkiekkotoiminnassa. Hänen poikansa Reijo Mäkinen pelasi pitkään JyPin edustusjoukkueessa. Jyvässeudun Paini-Ässien molskilla Mäkinen oli useiden vuosien ajan tuttu näky isällisenä hahmona ja terävänä neuvonantajana.
Mäkinen sai vuonna 2000 opetusministeriön Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |