Onnettomuus ei kummittele Sami Seliön pääkopassa
STT
Kilpaveneilijä Sami Seliö uskoo, ettei viime lokakuun vakava onnettomuus Kiinassa ole jättänyt henkisiä pelkotiloja. Loukkaantumisesta hyvin toipunut F1-sarjan kaksinkertainen mestari aikoo lähteä täysillä uuteen kauteen.
- Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei muuta kuin kahta kauheammin taistelemaan, mitään pelkotiloja ei ole jäänyt. En voi tietenkään vannoa sitä, että kun ensimmäinen kilpailu tulee ja pitäisi ajaa kelloa ja muita vastaan, pysyykö kaasu pohjassa. Sen aika näyttää, Seliö sanoi.
Seliön henkistä toipumista on helpottanut se, ettei hän muista itse onnettomuudesta mitään.
- Sekin selvisi, etten itse tehnyt mitään virhettä. Siinä oli vain huonoa tuuria. Se on osa lajia, että tällaisia voi sattua. Riskit kuuluvat moottoriurheiluun.
MM-kausi käynnistyy Qatarissa 10. maaliskuuta. Kilpailu on Seliön ensimmäinen loukkaantumisen jälkeen.
Seliön onnettomuus sattui Kiinan Liuzhoussa lokakuun alussa ajetussa MM-osakilpailussa. Seliön vene sinkoutui radan pääsuoralla sivuun ja pyöri useita kertoja ympäri.