Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 23.08.2008 18:01
A A A

Pitkämäki: Norjalainen ansaitsi voiton

Pekingin keihäskisan pronssimitalisti Tero Pitkämäki ei mielestään hävinnyt olympiakultaa, hopean kylläkin.

- Ei jäänyt jossiteltavaa. Jos heittää noin pitkälle, ansaitsee voittaa, Pitkämäki totesi Andreas Thorkildsenin 90,57 kantaneesta voittoheitosta.

Latvian Ainars Kovalsin hopeaheiton 86,64 ylittämiseen Pitkämäellä olisi ollut rahkeita paremmalla heitolla. Hallitsevan maailmanmestarin kisan kuudes ja pisin riuhtaisu liidätti keihään lukemiin 86,16.

- Pikkuisen se lähti poikittain. Jos se vaan olisi lähtenyt vähän parempaan asentoon, Pitkämäki arvioi, mitä 87 metrin ylityksestä jäi uupumaan.

Pronssimitali kaulassa mediaa tavannut Pitkämäki ei ollut pettynyt.

- Kausi on ollut henkisesti raskas, kun heitto ei ole kulkenut. Siksi olen tyytyväinen mitaliin, Pitkämäki sanoi.

Arvokisamitali oli toissa vuoden EM-kakkoselle ja viime vuonna Osakassa MM-kultaa heittäneelle Pitkämäelle uran kolmas aikuisten arvokisoista.

- Olympiamitali on minulle iso juttu, vaikka en voi olla kisaan täysin tyytyväinen.

Olympiafinaalissa Pitkämäki teki paaluun normaalitasolle takkuisen kesän jälkeen. Hän kärsi kesäkuun alussa Berliinin gp:ssä kylki- ja selkäkrampeista. Ongelmat sotkivat tekniikan pitkäksi aikaa.

- Siihen tuli kolmen viikon heittotauko, enkä saanut sen jälkeen enää tekniikasta kunnolla kiinni, Pitkämäki summasi.

Ennen Berliinin kisaa Pitkämäki oli ajanut sisään uusittua tekniikkaa. Tavoite oli korjata edelliskesän virhe, jossa vartalon asento painui heiton lopussa takapainoiseksi ja kaaret karkasivat korkeiksi.

- Nyt ei ollut terveyden puolesta ongelmaa, Pitkämäki kertasi kuntoaan.

Finaalissa Pitkämäki oli kiinni hopeassa vielä ennen kuin Kovals yllätti hänet viimeisellä heitollaan.

- Kovals tuli kyllä puskista, Pitkämäki tuumi ennätyksensä heittäneestä latvialaisesta.

Pitkämäki ei tuntenut oloaan erityisen hermostuneeksi finaalin aikana. Rennon oloinen oli myös Thorkildsen, joka meni johtoon ensimmäisellään 84,72 ja heitti sitten 85,91 ja 87,93. Viidennellään hän kiskaisi voittoheiton, joka oli norjalaisen ensimmäinen 90 metrin ylitys sitten vuoden 2006.

- Andreas sanoi, kun juteltiin kolmannen kierroksen jälkeen, että ala nyt heittää, niin alkaa tapahtua, Pitkämäki sanoi.

- En muista, mitä hänelle sanoin, mutta Teron kanssa kilpaillessa pitää aina odottaa viimeiseen heittoon, ennen kuin voi olla varma (sijoituksesta), Thorkildsen totesi.

Entä olisiko se vaikuttanut Thorkildseniin, jos Tero Järvenpään 88-metrinen viidennellä kierroksella ei olisi ollut yliastuttu?

- Aivan varmasti, kuului Pitkämäen vastaus.

Pitkämäen uran ensimmäinen olympiamitali oli suomalaisten 115. olympiayleisurheilusta. Mitalia olivat Pekingissä Pitkämäelle jakamassa Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n suomalaisjäsen Peter Tallberg ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallituksen jäsen Ilkka Kanerva.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset