Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.09.2010 16:15
A A A

Portugalin maajoukkuevalmentajaa uhkaa hyllytys

Portugalin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaa Carlos Queirozia uhkaa puolen vuoden hyllytys tehtävistään. Portugalin antidopingtoimistoa hallinnoiva instituutti langetti rangaistuksen tutkittuaan ennen viime kesän MM-lopputurnausta sattunutta välikohtausta.

Instituutin mukaan Queiroz häiritsi aggressiivisella käytöksellään maajoukkuetta testaamaan tulleiden antidopingvirkailijoiden työtä. Queirozin kerrotaan myös loukanneen dopingtestaajia. Urheiluinstituutti on lähettänyt päätöksensä Queirozin työnantajalle Portugalin jalkapalloliitolle.

Lajiliitto määräsi Queirozin aiemmin kuukaudeksi jäähylle samasta välikohtauksesta. Lajiliiton mukaan Queiroz oli käyttänyt sopimatonta kieltä, muttei ollut häirinnyt itse testitapahtumaa.

Queiroz on kertonut suuttuneensa siitä, että aamuvarhaisella tehdyt yllätystestit häiritsivät pelaajia.

Puolen vuoden panna vaarantaisi Queirozin työpaikan. Hän ei pääsisi mukaan Portugalin neljään ensimmäiseen otteluun EM-karsinnoissa.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset