Rockettes voitti muodostelmaluistelun MM-kultaa
STT
Helsinkiläinen Rockettes on voittanut muodostelmaluistelun maailmanmestaruuden Budapestissa. Rockettes voitti toiseksi sijoittuneen ruotsalaisen Team Surprisen noin viidellä pisteellä.
Rockettes nousi lyhytohjelman toiselta sijalta voittoon vahvan vapaaohjelmansa ansiosta. Marigold taas putosi lyhytohjelman kolmannelta tilalta yhden sijan.
Uransa ensimmäisen MM-kullan voittanut Rockettes keräsi kokonaispisteet 210,48. Joukkueen valmentaja Kaisa Nieminen oli voiton ratkettua haljeta onnesta.
– Tätä lähdettiin hakemaan. Olo on aivan mahtava. Tuomarit tulivat sanomaan meille ohjelman jälkeen, että heidän ihonsa oli mennyt ihan kananlihalle, koska luistelimme niin hyvin.
– Tyttöjen eläytyminen ja ilmeet olivat niin vahvoja. Sen vuoksi luistelumme on niin aitoa, Nieminen iloitsi.
Suomalaisjoukkueen ylivoimasta kertoo jotain se, että he voittivat vapaaohjelmassa toiseksi tulleen ruotsalaisjoukkueen lähes seitsemällä pisteellä.
Rockettesin voittama maailmanmestaruus on Suomen kaikkien aikojen neljäs kultamitali muodostelmaluistelussa.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |