Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.02.2012 20:35
A A A

Salmisen enduroavaus Italiassa hautautui lumeen

Enduromoottoripyöräilijä Juha Salmisen kilpailukauden avaus Italiassa peruuntuu, koska runsas lumentulo on käytännössä eristänyt kilpailupaikan Pieveboviglianassa. Italian mestaruussarjaan kuuluva kisa oli määrä ajaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta kisajärjestäjät peruivat sen.

- Firenzen suunnalla on lunta pahimmillaan ainakin tuollaiset pari metriä, Salminen kertoi tiedotteessaan.

Urallaan 13 henkilökohtaista maailmanmestaruutta ajanut Salminen avaa kisakautensa Italian sijasta Espanjassa. Kauden avauksen aikataulu ei muutu, sillä Salminen ajaa 4. maaliskuuta Espanjan sarjan avauskilpailun Valencian liepeillä.

Salminen kilpailee tänä vuonna MM-sarjassa E2-luokassa Husqvarnan pyörällä. Viime vuonna hän voitti MM-kultaa enduro 1 -luokassa. MM-sarja alkaa 24. maaliskuuta Chilessä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa