Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.09.2010 09:53
A A A

EM-koripalloon lisäkarsinta – Suomi lopputurnaukseen?

Koripallon EM-turnauksessa pelaa ensi vuonna 24 joukkuetta. Euroopan koripalloliitto päätti joukkuemäärän lisäämisestä Istanbulissa. Päätös merkitsee sitä, että Suomi pääsee Liettuan kisoissa karsimaan Unkarin ja Portugalin kanssa kahdesta paikasta.

– Näillä näkymin pelaamme kaksinkertaisen karsintasarjan Portugalia ja Unkaria vastaan, päävalmentaja Henrik Dettmann kertoi puhelimitse Istanbulista.

Karsinta pelataan ensi vuonna elokuussa. Dettmann olettaa, että ensimmäinen pelipäivä on 8. elokuuta.

– Kaikki loukkaantuneet ehtivät parantua, Dettmann sanoi.

Vastikään päättyneissä EM-karsinnoissa Suomi jäi omassa lohkossaan viimeiseksi paljolti sen takia, että joukkueen runkopelaajista valtaosa oli sivussa loukkaantumisten takia. Aloitusviisikon Petteri Koponen, Hanno Möttölä ja Samuli Haanpää olivat poissa kaikista otteluista.

Vanhojen sääntöjen mukaan EM-kisoissa pelasi 16 maata. Vastikään päättyneen karsinnan jälkeen oli yksi paikka jakamatta. Uuden päätöksen perusteella jatkokarsintaan joutuvat vain lohkojumbot, kun alun perin lisäkarsintaan oli menossa 10 maata.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset