Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.02.2010 16:31
A A A

Svensson huolissaan Suomesta

Suomen saaminen samaan jalkapallon EM-karsintalohkoon ei ollut kaikille ruotsalaisille mieleen. Keskikenttäpelaaja Anders Svensson varoitti TV4:n haastattelussa tulevasta haasteesta.

- Heistä olen eniten huolissani, Svensson sanoi.

- Suomi on pärjännyt hyvin viime vuosina ja ollut hyvä todella kovia maita vastaan. Niistä tulee kaksi erittäin pahaa ottelua ja ne ovat ratkaisevat pelit, Svensson jatkoi.

Suomi ei ole koskaan voittanut Ruotsia karsintaottelussa. Edellisen kerran maat olivat samassa lohkossa, kun ratkottiin paikkoja vuoden 1994 MM-lopputurnaukseen.

Hollanti lasketaan myös Ruotsissa omaan kastiinsa E-karsintalohkossa. Maat kohtasivat vuoden 2004 EM-kisojen puolivälierissä, jolloin oranssipaidat pudottivat länsinaapurin rangaistuspotkuilla.

- He olivat todella hyviä siinä ottelussa, mutta niin olimme mekin. Otan mieluummin Hollannin kuin Espanjan tai Saksan, Svensson totesi.

- Voimme kamppailla lohkovoitosta.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset