Tuomisto inhokkimatkansa 11:s paralympialaisissa
STT
Ilkka Tuomiston paralympia-avaus Whistlerissä päättyi 11:nteen sijaan ja kaksijakoisiin fiiliksiin.
Avausmatka 20 kilometriä vapaalla hiihtotavalla on Tuomistolle "sellainen matka mitä inhoan kaikista eniten", joten hämeenkyröläinen hakikin lähinnä onnistunutta suoritusta. Tuomisto hävisi liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokan voittoon hiihtäneelle Venäjän Kiril Mihailoville 6.21,9 minuuttia.
– En ihan jaksanut, täydelliseen suoritukseen en päässyt. Vähän veti jalkoja hapoille noissa mäissä, en pystynyt polkemaan noita nousuja. Helpot osuudet tulivat tänään hyvin, niissä ei oikeastaan ollut ongelmaa, Tuomisto sanoi.
Tuomisto odottaa jo innolla perinteisen hiihtotavan matkoja, joista ensimmäisenä ohjelmassa on hänen päämatkansa kymppi torstaina.
Toinen suomalainen 20 kilometrin vapaan kilpailussa oli näkövammaisten luokassa kilpaillut Rudolf Klemetti oppaansa Lasse Torpon kanssa. Kaksikko sijoittui kymmenenneksi kilpailussa, jossa he ehtivät kaatuakin pari kertaa.
– Jalat eivät olleet ihan maksimitoiminnassa, mutta meillä oli loistava suksi, Klemetti kertoi.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |