Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.09.2010 19:56
A A A

Vimpeli toiseen voittoon ennätysyleisön edessä

Vimpelin Veto otti tiukan taistelun jälkeen toisen voittonsa Superpesiksen finaalisarjassa kellistämällä Kouvolan Pallonlyöjät jaksoin 2-1 (3-1, 3-4, 0-0, 5-4). Ottelua seurasi Saarikentän ennätysyleisö 5 216 maksanutta katselijaa.

Sunnuntain pelin lopullinen ratkaisu nähtiin vasta kotiutuslyöntikisan jatkolyönneillä. Vimpelin kaikki kolme kotiuttajaa, Jere Dahlström, Timo Rantatorikka ja Janne Mäkelä onnistuivat yrityksissään, ja Kouvola joutui tekemättömän paikan eteen omalla sisävuorollaan.

Ensimmäinen, viiden lyöjän kotiutuskisa pelattiin tasan 2-2.

- Kun saatiin pidettyä ensimmäinen kotiutuskisa tasatilanteessa, niin tiesin, että toisessa onnistumme. Pojat tekivät erinomaista työtä, Vimpelin pelinjohtaja Risto Ojanperä iloitsi.

Puputti iski alussa

Ottelun ensimmäinen jakso ratkesi heti ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla, kun Vimpeli takoi kolme juoksua. Henri Puputti löi toisena lyöjänä takaa läpi. Sami Haapakoski ehti ykköseltä kotiin ja Puputti juoksi kunnarin. Kun Antti Kuusisto seuraavana lyöjänä kotiutti vielä Puputin, oli Vimpelin avausjakson juoksut nähty.

Pienoinen lohtu Kouvolalle oli Sami Joukaisen toisen aloittavalla keskipompulla lyömä juoksu. Kotiin ehti Sami Karjala.

Kolmostilanteet ensimmäisellä jaksolla kirjattiin kotijoukkueelle 9-5.

Jokerit ratkaisivat toisen jakson

Toisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa Joukainen löi samalla lyöntivuorolla kaksi juoksua. Ensin juoksi kotiin Anssi Lammila ja heti perään Sami Kapanen.

Kun Ismo Ankkurin loukkaannuttua enemmän kotiutusvastuuta saanut Antti Järvinen onnistui kotiuttamaan vielä Harri Yrttiahon ja Sami Partasen, niin Kouvola johti jaksoa jo 4-0.

Juha Suorauhan ja kaksi juoksua lyöneen Dahlströmin onnistumiset toivat kotijoukkueen juoksun päähän, mutta jaksovoitto kirjattiin niukasti Kouvolalle.

Supervuorossa Kouvola oli lähempänä juoksua ja kotiutuskisan ensimmäisessä osassa se painosti tasoittavallaan vahvasti, mutta vimpeliläisten pää kesti.

- Oltiin alussa hyviä ja lopussa vahvoja, Ojanperä summasi.

Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa ja joukkueet kohtaavat seuraavan kerran ensi lauantaina Kouvolassa.

- Olemme selkä seinää vasten. Voitot otetaan yksi kerrallaan ja ensi lauantaina voitamme, Kouvolan pelinjohtaja Mikko Hylkilä vakuutteli.

Ottelun tehopelaajina palkittiin kotijoukkueesta Haapakoski (8 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja Kuusisto (6/6). Kouvolan parhaita olivat lukkari Toni Kohonen (6/8) ja kolme juoksua lyönyt Joukainen.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa