Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.03.2010 10:09
A A A

Öljyvahinko Vaajakoskella nelostien uudella työmaalla

Jyväskylän Vaajakoskella, nelostien uudella työmaalla Kairahtantien läheisyydessä tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä öljyvahinko. Yön aikana tietyömaa-alueella olleesta säiliöautosta valui 1 000-1 500 litraa polttoöljyä maahan.

Vakavaa ympäristövahinkoa ei aiheutunut, sillä tapahtuma-alueella ei ole lähellä tärkeitä pohjavesialueita. Onnettomuus ei myöskään vaikuta tieliikenteeseen.

Öljyvuodon huomasivat työntekijät, jotka tulivat aamulla työvuoroonsa. Onnettomuus on tapahtunut kello perjantaiyö kello 22:n ja lauantaiaamu 7:n välillä.

Keski-Suomen pelastuslaitos on käynnistänyt öljyvahinkoalueella ensitoimet. Alueelta kaivetaan pintamaata pois ja tuodaan uutta maata tilalle. Öljyinen maa-aines toimitetaan Mustankorkean jäteasemalle öljyjätteen kaatopaikalle. Ympäristöviranomainen on paikalla valvomassa tilannetta.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tomi Jousmäki kertoi lauantaiaamuna, että öljyvahinkoaluetta tullaan tarkkailemaan kevään aikana.

- Kaikkea öljyä ei saada pois, sillä osa öljystä imeytyy tiepohjaan ja jää sinne alle jemmaan. Kun routa ja lumet sulavat, öljy voi valua jonnekin ojiin. Mutta pitkän matkan öljy joutuisi kulkemaan joka tapauksessa alaspäin.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi