350 kuljettajalle sakot nelostien tehovalvonnassa
Heli Paananen
350 kuljettajaa autoili itselleen sakot kolmen viime viikon aikana nelostiellä. Sakkojen ja rikesakkojen ohella poliisi joutui antamaan kymmeniä kirjallisia huomautuksia. Ajokortteja jäi poliisin haltuun 22. Yleisin syy ajokieltoon oli liian suuri ajonopeus. Valvonnassa kiinni jäi kuusi rattijuoppoa, joista kaksi ajoi huumeiden vaikutuksen alaisena.
Lisäksi sakkoja kirjoitettiin virheellisistä ohituksista ja liian lyhyistä turvaväleistä. Raskaalle liikenteelle sakkoja eri rikkomuksista kirjoitettiin 23. Huomiota kiinnitettiin muun muassa ajo- ja lepoaikoihin, kuormaukseen ja ylikuormiin.
Liikkuvan poliisin Jyväskylän yksikkö valvoi nelostien liikennettä tehostetusti kolmen viikon ajan pääasiassa Jyväskylän pohjoispuolella. Valvonta ajoittui vilkkaaseen hiihtolomaliikenteeseen. Poliisin mukaan valvontajakson aikana kiinnijääneiden rattijuoppojen ja haltuun otettujen ajokorttien määrä ei poikennut tavanomaisesta. Jakson loppupuolella lauhtuneen pakkasen ja tienpintojen sulamisen kerrottiin näkyneen heti nopeuksien kasvuna.