Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.02.2009 18:28
A A A

Työmarkkinoilla muutaman vuoden päästä tilaa

Abit valmistuvat ammattiin hyvään aikaan

Lama painaa päälle, mutta ei elämä pelkkää murhetta ole. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen löysi torstaina ainakin yhden ihmistyhmän, jolla on syytä iloon.

- Tänään on penkkaripäivä ja abien kannattaa riemuita, sillä heidän valmistuessaan työelämään kolmen-viiden vuoden kuluttua on suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle kiivaimmillaan - silloin työmarkkinoilla on tilaa, Tiainen hehkutti työttömyystyön neuvottelupäivillä Vaajakoskella.

- Abeihin verrattuna selvästi huonommassa tilanteessa ovat ne nuoret, jotka valmistuvat tänä vuonna. Osa joutuu varmasti hankkimaan saman tien uuden koulutuksen, Tiainen arveli.

Tiainen on ollut ministeriössä pitkään, joten hänellä on kokemusta myös edellisestä syvästä lamasta 1990-luvulla. Sen seurauksena etenkin pitkäaikaistyöttömien määrä räjähti käsiin.

- Se saatiin alunperin laskettua ennätysalhaisiin lukemiin vuoden 1988 alusta voimaantulleella uudella työllistämislailla, jolla valtio velvoitettiin työllistämään pitkäaikaistyöttömät, Tiainen kertoi.

Kun lama sitten iski, laki kaadettiin ja työttömyysluvut lähtivät nousuun.

- Samaa virhettä ei saa tehdä nyt, Tiainen varoitti.

Lue lisää perjantain Keskisuomalaisesta.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi