Kauppa vaatisi 13 miljoonan euron lainan
Andersson ehdottaa Kankaan alueen ostamista
Anna-Maija Tuuliainen
Kaupunginjohtaja Markku Andersson ehdottaa, että Jyväskylän kaupunki käyttäisi etuosto-oikeuttaan Kankaan tehdasalueeseen. Jyväskylän kaupunginhallitus saa ehdotuksen käsiteltäväkseen ensi maanantaina.
Kaupunginhallituksella on etuostolain mukaan yksinomainen päätösvalta etuosto-oikeuden käyttämisestä.
Tourujoen ja Vapaaherrantien välissä sijaitsevan tehdasalueen kauppahinta on 13 miljoonaa euroa. Koska kaupunginhallituksella ei ole käytettävissään määrärahoja etuosto-oikeuden käyttämisen rahoitukseen, kauppa on rahoitettava kaupunginvaltuuston myöntämällä määrärahalla eli käytännössä lainalla.
Kauppahinnan lisäksi tehdasalueesta koituu loppuvuoden aikana noin 380 000 euroa hallinto- ja ylläpitokuluja sekä noin 30 000 euroa vuokratuloja.
Alueen teollisuuskiinteistöjen isännöinnin hoitaa alkuvaiheessa Jykes Kiinteistöt Oy, jolle syntyneet noin 350 000 euron kulut maksaa kaupunki.
Päätökset etuosto-oikeuden käytöstä on tehtävä 7.10. mennessä. Kaupunginvaltuusto kokoontuu 20. syyskuuta ja mikäli asia etenee ehdotuksen mukaisesti, kaupunginhallitus käsittelee päätöksen toimeenpanoa 27. syyskuuta.
Ostamista perustellaan tehdasalueen keskeisen sijainnin lisäksi virkistys- ja suojelutarkoituksilla.
Jos etuosto-oikeutta ei käytetä, M-real Oyj on esittänyt toiseksi vaihtoehdoksi maankäyttösopimusta, jolloin alueen kehittämistä ja rakentamista suunniteltaisiin yhteistyössä.