Pannuhuoneen puut syttyivät tuleen Petäjävedellä
Anna Kivinen
Petäjävedellä syttyi perjantai-iltana palo vanhassa koulurakennuksessa, joka on ollut asuinkäytössä. Pelastuslaitos sai tiedon palosta Puusepäntiellä perjantai-iltana puoli seitsemän maissa. Päivystävän palomestarin mukaan palo oli saanut alkunsa pannuhuoneessa olleesta polttopuulaatikosta. Laatikko paloi mutta palokunta sai estettyä palon leviämisen muualle rakennukseen. Muu rakennus kärsi kuitenkin savuvahinkoja. Paikalla oli enimmillään viisi pelastuslaitoksen yksikköä. Talon asukkaat olivat kotona palon syttyessä ja yrittivät tehdä itse alkusammutuksen. Todennäköisesti talossa asuva pariskunta joutuu viettämään perjantain ja lauantain välisen yön muualla talon kärsimien savuvahinkojen vuoksi. Paikalla oli vielä iltakahdeksalta kaksi sammutusyksikköä. Jälkisammutus- ja tuuletus jatkuu vielä iltamyöhään.