Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.05.2011 19:55
A A A

Eläintarkastukset järkyttävät

"Yllätystarkastuksissa ei haluta kytätä"

Tuotantoeläintiloille tehtävät eläinsuojelutarkastukset ovat aiheuttaneet närkästystä ja jopa järkytystä. Eläinten hyvinvointitarkastuksia ja niin sanottuja EU-eläinsuojelutarkastuksia tekevien tarkastajien ilmestyminen yllättäen pihaan on kuitenkin tarkkaan valittu menetelmä.

- Kulttuuri on se, että teemme tarkastukset pääsääntöisesti ilmoittamatta, mikä on aiheuttanut jopa järkytystä. Ainoastaan hyvin poikkeavan syyn vuoksi ilmoitamme tulostamme etukäteen, tarkastuksia tekevä Jyväskylän läänineläinlääkäri Taina Kingelin kertoo.

- Tiedämme, että olemme tehneet tarkastukset oikein, kun emme etukäteen tiedä emmekä osaa epäillä paikkoja, joihin menemme, Kingelin perustelee.

Kingelin on tehnyt tarkastuksia Keski-Suomessa kesäkuusta 2010 lähtien. Hänen aikanaan ei ole tullut vastaan pahoja laiminlyöntejä.

- Eläinten kuolematapauksia ei ole tullut vastaan, mutta sen sijaan on ollut tilanteita, jossa esimerkiksi vasikoita on pidetty märässä tai kiinni sidottuina. Nämä ovat kiellettyjä Suomen lainsäädännössä.

- Eläinten hyvinvointia laiminlyödään harvemmin - ennemminkin puutteet ovat esimerkiksi kirjanpitoon liittyviä, Kingelin jatkaa.

Kingelin täsmentää, ettei idea ole kytätä.

- On tärkeää, että eläinten hyvinvointia valvotaan, vaikka joudummekin antamaan määräyksiä. Monesti kyse on tietämättömyydestä, jolloin neuvomme.

Tänä vuonna Keski-Suomen alueelle on tehty jo muutamia tarkastuksia.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi