Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
03.02.2012 21:29
Liikenne ysitiellä sujuu jälleen normaalisti Hankasalmella
Teemu Rauhala
Hakelastissa olevan rekan perävaunun pyörä syttyi palamaan ysitiellä Hankasalmen Nälkämäellä puoli kahdeksalta perjantai-iltana. Pelastuslaitoksen mukaan tuli ei levinnyt lastiin. Päivystävä palomestari Tomi Jousmäki kertoi illalla kymmenen jälkeen, että rekan pyörän palo on saatu sammutettua.
Rekkaa hinattiin illlalla kymmenen jälkeen pois tapahtumapaikalta lähimmälle levikkeelle. Liikenne ysitiellä sujuu jälleen normaalisti.
Palomestari arvioi, että palo sai alkunsa kuumentuneesta pyörän laakerista. Hänen mukaansa sammutusvesi liukastuttaa paikkaa, ja tie saattaa olla liukas jonkin aikaa.