Hankasalmen vettä saa taas juoda normaalisti
Ville Lämsä
Hankasalmelaiset saavat jälleen käyttää vettä normaalisti. Kunta kertoi sunnuntaina iltapäivällä, että vesijohtoverkostosta otetut näytteet osoittautuivat puhtaiksi. Näin veden keittokehotus voidaan purkaa välittömästi.
Hankasalmen juomaveden epäiltiin saastuneen, koska kunnan vesilaitoksen altaasta löytyi perjantaina kuolleita jyrsijöitä. Tämän vuoksi kuntalaisten piti keittää vetensä. Juomavedestä otettiin yhteensä kahdeksan näytettä perjantaina ja lauantaina.
Hankasalmen terveyskeskuksesta kerrottiin lauantaina, että muutamat vatsaoireista kärsineet ovat ottaneet yhteyttä. Kunta kuitenkin tiedotti sunnuntaina, etteivät sairastumiset liity juomaveden aiheuttamaan epidemiaan.
Varmuuden vuoksi kunta jatkaa perjantaina aloittamaansa vesijohtoverkoston kloorausta niin kauan, että vaikutus ulottuu koko verkoston alueelle. Tämän vuoksi vesi saattaa tuoksua kloorille. Klooraus voi myös irrottaa putkistosta saostumia.