Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.02.2012 13:07
A A A

Hannikaisenkadun hammashoitolan toiminnassa muutoksia

Kuva: Marko Kauko Hannikaisenkadun hammashoitolan hoitoja on siirretty kaupungin muihin hammashoitoloihin kevään ajaksi.

Hannikaisenkadun hammashoitolan hoitoja on siirretty kaupungin muihin hammashoitoloihin kevään ajaksi.

Jyväskylässä Hannikaisenkadun hammashoitolan hoitoja on siirretty kaupungin muihin hammashoitoloihin helmikuun alussa tapahtuneen vesivahingon vuoksi.

Asiakkaille kerrotaan ajanvarauksen yhteydessä, missä pisteessä päivystyspalveluita annetaan. Niille asiakkaille, joille päivystysaika on annettu jo aiemmin Hannikaisenkadulle, ilmoitetaan tarvittaessa uusi hoitopaikka ja -aika henkilökohtaisesti.

- Osa tiloista on edelleen käytössämme, joten esimerkiksi kiireetöntä hoitoa annetaan edelleen Hannikaisenkadun hammashoitolassa. Asiakkaiden ei siis tarvitse huolehtia tai kysellä siitä, onko heidän hoitopaikkansa muuttunut. Jos muutoksia on, me otamme varmasti yhteyttä heihin ja kerromme missä hoitoa annetaan, kertoo vastaava hammaslääkäri Sinikka Hakio.

Suun terveydenhuollon oikomishoito aiotaan kevään aikana siirtää Hannikaisenkadulta pysyvästi Palokan terveysaseman 2. kerrokseen. Asiakkaita tiedotetaan oikomishoidon palvelupisteen muutoksesta ajanvarauksen yhteydessä tai tarvittaessa henkilökohtaisesti.

- Siirto ei johdu suoranaisesti vesivahingosta, vaan sitä on suunniteltu jo aiemmin. Tapahtunut vesivahinko kuitenkin nopeuttaa siirtoa, sillä vesivahingon korjausten yhteydessä tehdään hoitolassa jo tarvittavia muutoksia jäävien palveluiden tarpeisiin, kertoo ylihammaslääkäri Olli Saloheimo.

Korjaustyöt vesivahingon jäljiltä Hannikaisenkadun hammashoitolassa on aloitettu. Päivystyksen arvioidaan palautuvan hoitolaan maaliskuun lopussa ja tilanteen normalisoituvan kokonaan toukokuuhun mennessä.

Hammashoitolassa rikkoutui sunnuntaina 5. helmikuuta lämminvesiputki. Vettä pääsi Hannikaisenkadun hammashoitolan tekniseen konehuoneeseen, yhteen hoitohuoneeseen, osaan välinehuollon tiloista, asiakkaiden vessoihin sekä aulatiloihin ja käytävään.

Korjaustöistä johtuen myös muita hoitotiloja on jouduttu sulkemaan. Vesivahingolta säästyneiden tilojen toiminnan turvaamiseksi hoitolaan on tehty väliaikaisia tilaratkaisuja ja siirretty välttämättömiä hammashoitolaitteita toisiin huoneisiin.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi