Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.11.2009 21:49
A A A

Edellä ajanut ei käyttänyt vilkkuja

Henkilöauto törmäsi tielle pysähtyneeseen autoon Korpilahdella

Henkilöauto törmäsi tielle pysähtyneeseen autoon Korpilahdella perjantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen puolta kymmentä noin sata metriä Hallavaaran risteyksestä Jämsän suuntaan.

Tielle oli pysähtynyt hätävilkut päällä rekka, jonka valot eivät toimineet. 46-vuotias nainen joutui pysähtymään yhdistelmän taakse, koska ei voinut vastaan tulleen liikenteen takia ohittaa yhdistelmää. Tällöin naisen takana ajanut 24-vuotias nainen törmäsi autollaan eteensä pysähtyneen auton perään.

Törmääjän mukaan edessä ajanut nainen ei käyttänyt vilkkuja, joten hän oletti edellä ajaneen auton ainoastaan hiljentäneen vauhtiaan. Hän haluaa oikaista tiedon siitä, että vastaantulevan auton valot olisivat häikäisseet häntä, koska niitä ei voinut nähdä pimeän rekan takaa.

Henkilöautojen kuljettajat ja ensimmäisessä autossa ollut matkustaja kuljetettiin ambulansseilla tarkastukseen. Hinausauto kuljetti vaurioituneet autot pois paikalta.

Peräänajoa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Keski-Suomi