Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.02.2012 09:28
A A A

Henkilöautot kolaroivat Laukaassa

Kaksi henkilöautoa törmäsivät toisiinsa Laukaan Kuusaassa Suolahdentien ja Äijäläntien risteyksessä keskiviikkoiltana kello 19:n aikaan.

Toinen autoista tuli Äijäläntietä Suolahdentien risteykseen kääntyäkseen vasemmalle kohti Laukaata, mutta jätti noudattamatta väistämisvelvollisuutensa. Kuljettaja kertoo pysähtyneensä stop-merkille, muttei kertomansa mukaan havainnut vasemmalta Laukaan suunnasta tulevaa autoa vaan lähti kääntymään Suolahdentielle.

Stop-merkin takaa tullut törmäsi Suolahdentietä tulleen oikeaan etukulmaan ja häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Yksi osallisena ollut matkustaja loukkasi hieman niskaansa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi