Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.08.2009 16:17
A A A

Historiallinen kävelylenkki sunnuntaina Vesangassa

Vesangassa kierrettään sunnuntaina 9.8. historiallinen kävelylenkki.

Lähtö on Vesangan vanhalta asemalta kello 13. Kierroksen aikana nähdään vanha asemanseutu, Siekkilän talot, Halila ja Kettula. Kierroksen pituus on noin 2,5 kilometriä ja se kestää noin 2,5 tuntia.

Tilaisuus liittyy Wesanka 450 -vuotta juhlavuoden tapahtumiin.

Kävelykierros ei ole mikä tahansa historiaton tapaus, vaan hyvin merkittävä osa maakunnan perintöä. Vesangassa vanhan Keuruuntien varressa Kettulan kestikievari oli nimittäin seudun vilkkaimpia kievareita 1800-luvulla.

Kyydittävät olivat valtion virkamiehiä, kauppiaita, koululaisia ja tavallisia ihmisiä, jotka menivät hoitamaan asioitaan kaupunkiin ja vähän kauemmaksikin.

Jyväskylä-Haapamäki-radan valmistuminen vuonna 1897 muutti koko kylän järjestyksen.Vaikka juna toi kilpailua matkantekoon ja lopulta lopetti kievaritoiminnan, Kettulassa uskottiin pitkään kievarikyydin tulevaisuuteen. Kievarin pito hiipuikin vasta 1930-luvulla.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Keski-Suomi