Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.03.2010 13:05
A A A

Huhtasuon terveysasema evakuoitiin aamupäivällä

Huhtasuon terveysasema evakuoitiin tiistaina aamupäivällä epäilyttävän käryn vuoksi. Henkilökunta havaitsi pistävää sähkölaitteen käryä yhdessä neuvolan tutkimushuoneista puoli kahdentoista aikaan. Koska käryn alkuperästä ei ollut tietoa, henkilökunta teki hälytyksen Keski-Suomen pelastuslaitokselle.

Nevakadulla Jyväskylässä sijaitseva terveysasema tyhjennettiin ihmisistä, joita oli tapahtuma-aikaan paikalla kymmeniä.

- Aika nopeasti havaittiin, että käry tuli loisteputkivalaisimen kuristimesta, päivystävä palomestari Pentti Partanen kertoo. Paikalle kutsuttiin sähkömies tekemään valaisin vaarattomaksi.

Terveysasemalta evakuoidut joutuivat Partasen mukaan olemaan pihalla maksimissaan puoli tuntia. Partanen antaa kiitosta terveysaseman kunnossa olevalle pelastussuunnitelmalle ja mallikkaasti toimineelle henkilökunnalle.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Keski-Suomi