Iltasoitto soi miten tahtoi, vikaa ei löytynyt
Eriikka Hienola
Harjun Vesilinnasta iltakahdeksalta soitettava iltasoitto on viime päivinä kajahtanut epävarmasti. Maanantaina iltasoitto soi vain osittain, myös täsmällisyydessä on ollut parantamisen varaa.
Jyväskylän kaupungin kiinteistömanageri Satu Altén kertoo, että laitteisto on nyt käyty tutkimassa. Mitään vikaa ei kuitenkaan löytynyt.
- Laite ja äänilevy tutkittiin, mutta kaikki näyttää olevan kuin pitääkin, Altén toteaa.
Alténin mukaan tiistai-illan soitto soi oikeaan aikaan ja kokonaan, mutta hieman huonolaatuisena. Tämän vuoksi levy, jolta Aulis Raitalan Laulu synnyinseudulle tulee, päätettiin varmuuden vuoksi vaihtaa.
- Tilanne on mystinen, sillä syytä sille, miksi iltasoitto jäi kesken, ei löytynyt. Siksipä pyydämmekin jyväskyläläisten olemaan aktiivisia, ja ilmoittamaan meille, jos iltasoitto soi viallisesti, Altén pyytää.
Ilmoituksen voi tehdä Jyväskylän kaupungin Palaute-sivulla .