Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.07.2009 15:46
A A A

Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä

Isä kahdeksaksi vuodeksi vankilaan

Alaikäisten lasten pitkäkestoinen hyväksikäyttö toi ehdottoman vankeustuomion keskisuomalaiselle miehelle ja hänen veljelleen.

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1970 syntyneelle miehelle kahdeksan vuotta vankeutta neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken sekä ampuma-aserikoksesta. Neljälle lapselleen mies velvoitettiin korvaamaan kullekin 17 500 euroa henkisestä kärsimyksestä sekä heidän oikeudenkäyntikulunsa, runsaat 6100 euroa.

Oikeus käsitteli jutut suljetuin ovin ja määräsi asiakirjat salaisiksi, mutta antoi tuomiosta julkisen selosteen. Selosteen mukaan tuomittu mies syyllistyi rikoksiin vuosina 1998-2008 tekemällä lapsileen useita kymmeniä kertoja seksuaalisia tekoja. Isä oli kosketellut lapsiaan vaatteiden päältä ja alta paljaalta iholta. Kolmen lapsen osalta hyväksikäyttöön oli liittynyt myös kehoon tunkeutumista, jonka oikeus katsoi täyttävän sukupuoliyhteyden tunnusmerkistön. Varsinaista siittimellä sukupuolielimeen tunkeutumista ei oikeuden mukaan näytetty tapahtuneen.

Kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion sai lasten setä. Oikeuden mukaan vuonna 1988 syntynyt pohjoissuomalainen mies oli vuosina 2003-2008 lasten isän tavoin kosketellut lapsia vaatteiden päältä ja alta paljaalta iholta. Mies oli myös yrittänyt saada lapsia koskettelemaan hänen sukupuolielintään. Yhteen tapaukseen oli liittynyt sormella sukupuolielimeen tunkeutumista. Lapset olivat tekoaikaan 7-14-vuotiaita.

Lisäksi mies oli ollut kerran sukupuoliyhteydessä häntä nuoremman, tekoaikaan 15 vuotta täyttäneen, sisarensa kanssa.

Syyttäjä vaati myös sedälle tuomiota törkeistä lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, mutta oikeus ei pitänyt hänen rikoksiaan törkeinä ja luki tuomion neljästä nuorena henkilönä tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomittu syyllistyi osaan rikoksista ollessaan alaikäinen. Neljälle lapselle mies velvoitettiin korvaamaan kärsimyksestä kullekin 5000 euroa sekä heidän yli 7300 euron oikeudenkäyntikulut.

Rikosten uhrien henkilöllisyyden suojaamiseksi Keskisuomalainen ei julkaise tuomittujen nimiä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi