Jyväskylän Kesä käynnistyi tiistaina

13.7.2010 09:11 (Päivitetty 13.7.2010 21:23)
Kuva: Heikki P�l�nen

Circo Aeron Rauli Kosonen esiintyi viime vuonna Jyväskylän Kesässä.

Antti Karpakka

Jo 55. Jyväskylän Kesä käynnistyi tiistaina varsin kesäisessä säässä. Ensimmäinen Jyväskylän Kesä järjestettiin vuonna 1956 nimellä Jyväskylän Musiikkikulttuuripäivät.

Tänä vuonna kuusipäiväisen kulttuurifestivaalin avasi Linda Tillery and the Cultural Heritage Choiren ja Lauluyhtye Rajattoman yhteiskonsertti.

13.-18.7. järjestettävä festivaali tarjoaa lähes 12 000 minuuttia tapahtumia, konsertteja ja esityksiä. Kansainvälinen tapahtuma tuo Jyväskylään esiintyjiä muun muassa Yhdysvalloista, Japanista ja Belgiasta.

Yli sadasta tapahtumasta noin puolet on maksullisia ja puolet ilmaisia yleisölle.

Festivaalilta löytyy uusia ja ennennäkemättömiä esityksiä kaikilta ohjelmiston osa-alueilta klassisen musiikin konserteista sanattomaan teatteriin ja katutapahtumista puheohjelmiin ja kursseihin.

Viime vuonna festivaali teki uuden kävijäennätyksen. Kokonaiskävijämäärä kipusi viime vuonna lähes 40 000 kävijään.

PÄIVÄN KYSYMYS

Kiinnostaako Jyväskylän Kesä?

30% Kyllä
70% Ei
Ääniä annettu: 643
Äänestys on sulkeutunut
Kommentoi artikkelia
ksml.mobi Keskisuomalaisen uutiset myös mobiilissa