Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.07.2008 20:37
A A A

Bloggaaja katsoo Jyväskylää turistin silmin

- On hämmentävää tuntea ihmisiä, jotka ovat asuneet täällä hyvin pitkään, mutta heille kaupunki on edelleen vieras. Tunnetaan oma kaupunginosa, muttei katsella yhtään kauemmas, jyväskyläläinen bloggaaja toteaa.

Nuorimies on kirjoittanut Jyväskylän keskustan postinumerolla nimettyä kaupunkiblogia vuodesta 2005. Blogitekstejä on vuosien aikana julkaistu noin 400. Kaupunkiin tutustuminen ja blogin kirjoittaminen ovat kulkeneet käsi kädessä.

- Kaupungilla liikkuessa paikoista saa irti paljon enemmän, kun miettii, mitä mä nyt tästä kertoisin.

Kaikki kaupunginosat useaan kertaan kierrettyään hän kertoo löytävänsä kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja niistä kaikista.

- Se on eräänlaista väkisinmaattua kotiseuturakkautta, kaupunkiblogin ansiosta tykkään Jyväskylästä yhä enemmän, mies pohtii.

Nimimerkin takaa

Koska kaupunkiblogia kirjoitetaan nimimerkin takaa, ei bloggaaja halua esiintyä nimellään. Kysymys on ennenkaikkea tyylikeinosta.

- Luen itse montaa blogia, jota kirjoitetaan nimimerkillä. Kun en tiedä kirjoittajan ikää enkä sukupuolta, saan itse eläytyä kirjoittajan tilalle.

Bloggaaja haastaa muutkin oman kotikaupunkinsa tarkempaan tarkkailuun.

- Kun ihmiset tulevat matkoilta, he kehuvat, että olipa hieno kaupunki. Omaa kotikaupunkiaankin voisi katsoa kuin turisti.

» Lue 40100.net-kaupunkiblogin pitäjän haastattelu sunnuntain Keskisuomalaisesta

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi