Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.02.2010 12:45
A A A

"Jyväskylän uusi kirkko uhmaa tätä aikaa"

Toisin kuin yleensä kirkoissa, Jyväskylän uuden Kuokkalan kirkon penkeissä on pehmeä ja mukava istua. Niiden istuin ja selkänoja on verhottu huovalla.

Kirkossa tuoksuu tuore puu. Yleisilme on valoisa ja vaalea. Katto, seinät ja penkit ovat pääosin puuta. Sisäkaton ainutlaatuinen verkkomainen kuori taipuu näyttäviksi holvikaariksi.

Ulospäin kirkko muistuttaa keskiaikaista kivikirkkoa. Sen ulkorakenteet kattoineen on rakennettu espanjalaisesta liuskekivestä.

- On urani kohokohta saada oma kirkko, sanoo parikymmentä vuotta alueella työskennellyt ja asunut aluekappalainen Pekka Mustonen.

Kirkkojen rakentaminen on tällä hetkellä hyvin harvinaista Suomessa. Kuokkalan aluekappalaisen mukaan on riskibisnes rakentaa kirkko aikana, jolloin evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärä laskee.

- Uhmasimme tätä aikaa. Kysymme vielä kerran, mitä annettavaa kristinuskolla on tähän aikaan, toteaa Mustonen.

Naapurissa baari

Uusi kirkko sijaitsee aivan Kuokkalan keskustassa. Joka puolella on asuintaloja, aivan vieressä myös ostoskeskus. Naapurissa on lähiöbaari Birra.

- Haluamme, että kirkko osaltaan yhdistää ihmisiä. Jokainen on tervetullut tänne omana itsenään.

Kirkkoa rakentaessa mielessä on ollut kristinuskon kantavia teemoja. Modernin alttaritaideteoksen on tehnyt jyväskyläläissyntyinen kuvataiteilija Pasi Karjula. Puisista, pyöreistä leipämäisistä osista ja kultakuvioista koostuvan teoksen nimi on "Jeesus sanoo: Minä olen elämän leipä".

Kirkkotekstiilit ovat nuoren turkulaisen tekstiilitaiteilijan Silja van der Meerin käsialaa. Ne käsittelevät teemaa "Jeesus otti leivän, siunasi ja mursi". Tekstiilikuvioissa murtuneista oksista kasvaa uusi elämän verso.

- Kirkko muistuttaa, että meidän pitää voittaa jokaisessa itsessämme oleva kulutusmaterialismi, pohtii aluekappalainen.

Erikoiset kirkonkellot

23 kirkonkellon sarja muodostaa noin kahden oktaavin Carillon-soittimen. Kelloja voi soittaa myös koskettimistolta. Tämä tarkoittaa, että niillä voi soittaa periaatteessa mitä tahansa musiikkia.

Kirkon pääsuunnittelija on arkkitehti Anssi Lassila. Rakennustyön kustannusarvio on 9,6 miljoonaa euroa. Kirkkoon mahtuu 500 henkeä.

Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura avustajineen vihkii kirkon käyttöön sunnuntain messussa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa