Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.07.2008 06:53
A A A

Jyväskylän valtuutetut riitelevät oikeudessa

Jyväskylän käräjäoikeus käsittelee tänään torstaina kunnianloukkausjuttua, johon on sotkeutunut kolme Jyväskylän kaupunginvaltuutettua.

Syyttäjä syyttää valtuutettu Lea Leppästä (sd.) valtuutettu Jaana Haapasalon (sit.) kunnian loukkaamisesta. Epäilyssä kunnianloukkauksessa on kyse ainakin Leppäsen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskiselle (sd.) lähettämästä sähköpostista.

Koskinen on näyttänyt saamansa viestin Haapasalolle. Leppänen väitti sähköpostissaan, että Haapasalo on psykopaatti. Haapasalo teki asiasta tutkintapyynnön. Mahdollinen kunnianloukkaus tapahtui kesäkuussa 2006.

Koskinen myönsi viestin näyttämisen


Leppäsen mukaan kyse oli hänen ja Veijo Koskisen välisestä viestistä, joka ei hänen mukaansa ollut tarkoitettu muiden nähtäväksi.

- Olen olettanut, että hän kaupunginhallituksen puheenjohtajana ei näyttele sähköposteja kenellekään, Leppänen kommentoi tapahtumia Keskisuomalaiselle.

Veijo Koskinen myönsi keskiviikkona, että hän on vastaanottanut Leppäsen sähköpostiviestin ja näyttänyt sen Haapasalolle.

Haapasalo kertoo kommentoivansa asiaa vasta oikeudenkäynnin jälkeen, kun ratkaisu asiassa on syntynyt.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Keski-Suomi