Poliisi tyhjensi vallatun talon kampuksella

2.4.2008 9:25 (Päivitetty 2.4.2008 9:25)
Kuva: Timo Mustalampi

Poliisi talutti talonvaltaajia autoon iltakahdeksan aikaan.

Kuva: Matti Salmi

Viimeisetkin valtaajat saatiin talosta ulos hieman ennen iltayhdeksää.

Kuva: Risto Aalto

Poliisi otti kiinni vapaaehtoisesti talosta lähteneen valtaajan.

Main Window
Juha Luomala

Tiistai-iltana alkanut talonvaltaus Jyväskylän yliopiston kampusalueella päättyi keskiviikkoiltana yhdeksältä, kun poliisi oli saanut tyhjennettyä talon valtaajista.

Poliisi valvoi rakennusta keskiviikkona lähes koko päivän ja käynnisti vajaan tunnin kestäneen tyhjennysoperaation iltakahdeksan maissa. Viisi Autonominen tiedekunta -nimisen ryhmän talonvaltaajaa poistui vapaaehtoisesti aikaisemmin ja 13 henkilöä jouduttiin taluttamaan tai kantamaan ulos.

Operaatioon osallistui noin 30 poliisia.

Kiinniotetut tekivät lievää passiivista vastarintaa, joten poliisi joutui kantamaan joitakin heistä ulos rakennuksesta. Poliisin mukaan kaikki sujui kuitenkin rauhallisesti.

Kaikki kiinniotetut 18 henkilöä viettivät yönsä putkassa. Tänään torstaina poliisi suorittaa heille esitutkinnan. Heitä epäillään vahingonteosta.

Rakennuksen omistaa Senaatti-kiinteistöt, joka pyysi poliisilta virka-apua valtauksen lopettamisessa.

Autonominen tiedekunta-nimellä itseään kutsuvaan valtaajaryhmään kuuluu 17–38-vuotiaita aktivisteja, jotka vaativat tyhjillään olevaa rakennusta opiskelija- ja kulttuuritilaksi. Kiinniotettujen joukossa on 12 miestä ja kuusi naista.

Manifestissaan Autonominen tiedekunta kertoi järjestävänsä valtauksen tyytymättömyydestä ylioppilaskuntaa, yliopistoa ja kaupunkia kohtaan.

Vallatusta talosta kuulunut kovaääninen musiikki ja runsas poliisien määrä houkutteli illalla paikalle lähemmäs sata uteliasta ohikulkijaa. Yleisön joukossa oli myös valtausta kannattavia henkilöitä, jotka kritisoivat poliisin toimintaa huutelemalla kovaäänisesti tyhjentämisen aikana. Osa repi myös poliisin asentamia eritysnauhoja, joita poliisi tämän jälkeen paikkaili rauhallisesti.

Tapaus kiinnosti myös ohikulkevaa vilkasta liikennettä ja välillä tapahtumapaikan kohdalle muodostui pieniä liikennetukoksia.

Kommentit

Pasi Matilainen kirjoitti 02.04.2008 14:30

"Valtaajien mukaan heidän tarkoituksensa on tehdä rakennuksesta itsenäisesti hallittu opiskelija- ja kulttuuritila."

Jos normaalit ihmiset haluavat tehdä jostakin rakennuksesta itsenäisesti hallitun opiskelija- ja kulttuuritilan, he menevät pankkiin hakemaan lainaa rakennuksen ostamiseen, jonka jälkeen heillä on mahdollisuus tehdä omaisuudellaan lähes mitä ikinä haluavatkaan.

Jonkun muun omaisuuden luvaton käyttöönotto puolestaan on rikos. Toivottavasti näissä tapauksissa toimittaisiin sen mukaisesti, sen sijaan että silitellään valtaajien päitä.

Jos nyt joku on sitä mieltä että hei hieno juttu, niin hänelle varmaan sopii, että me tullaan kavereiden kanssa joku viikonloppu viettämään aikaa hänen asunnossaan, mielellään ilman häntä? Jäljet sitten siivotaan jos siivotaan eli tuskinpa vain.

frederik kirjoitti 02.04.2008 15:25

Vaikka lapsien tunteita ei nykytutkimusten mukaan saisi tukahduttaa, vaan heidän pitäisi antaa purkaa pahan olonsa pois, niin joku raja se on oltava lapsella kuitenkin. Jos kiinteistönomistaja on laittanut kiinteistön asumiskieltoon sisäilmaongelmien vuoksi, niin lapsukaiset, se tarkoittaa sitä, että siellä ei saa asua. Ymmärrän toki, että vegaanit suojelevat mielummin vaikka homeitiöitä, kuin tekevät mitään muuta järkevää yhteiskuntamme hyväksi. Eikö riitä, että valtaisitte vaikka Ekokaupan Kauppakadulta ja lorvisitte siellä. Ekokauppahan pitää kutsuvasti ulko-ovea auki vaikka millä pakkasilla, jotta varmasti kiinteistön lämpöpatterit lämmittää ulkoilmaa. Jos teillä nuorilla ei ole kokoontumistiloja, niin itkekää vaikka omille vanhemmillenne, että "ääää - meillä on tylsääää". Kyllä teidän ymmärtävät vanhemmat yhdessä saa ostettua teille kimppakommuunin jostain Kuokkalan persuuksista. Pitääkö tässä nyt alkaa soittelee teidän vanhemmille, että päiväkerho on ohi, siiderit juotu, että hakekaa lapsukaisenne kotiin.

Dakejev kirjoitti 02.04.2008 15:33

Henkilökohtaisesti ei voisi vähempää vipata jos joku nysväriporukka haluaa suodattaa homeitiöitä hengitysilmasta keuhkojensa kautta, mutta pitääkö niiden pirulaisten kiduttaa lähiseudun ihmisiä hermojaraastavalla rap-musiikilla???

Luvattomasta metelistähän saa myös tehdä valituksen poliisille... kantaisivatkohan nuo kasvikset nopeammin ulos talosta jos tarpeeksi monta valitusta tulisi. Ei pitkän päivän jälkeen huvita kuunnella seinien läpi tunkevaa jumputusta.

Grrr.
 

pazi-j kirjoitti 02.04.2008 19:09

Älkääs nyt, pojjat. Laki, omistussuhteet ja muut vastaavat realiteetit ovat yksi asia, jonka kanssa palavinkin idealisti päätyy ennen pitkää tekemään tuttavuutta. Mutta haluammeko me tosiaan sellaisen nuorison, joka suhtautuu yhteiskunnan koviin arvoihin ja oravanpyöriin kritiikittömästi ja pitää Nalle Wahlroosia ylimpänä ihanteenaan? Haluammeko me lisää sellaista tuulipukukansaa, jota piu paut välittää muusta kuin tosi-televisiosta ja juorulehtien skandaaleista?


Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos, eli kysymys ei ole kenenkään yksityishenkilön omaisuudesta, jollaiseen kajoaminen ymmärrettävästi olisi toinen juttu. Talo on ollut tyhjillään. Valtaajat toimivat väkivallattomasti. Kaikkien pikkuporvareiden keskellä tuollaiset nuoret ovat ilahduttava ilmiö!


 

 

 

Kuuvalon Jussi kirjoitti 02.04.2008 19:21

Hienoa ,etta Jyväskylästä löytyy vielä aktiivisia nuoria!Toivotan omat ja vieraatkin nuorukaiset tälläiseen toimintaan.Ei tältä kaupungilta tai valtiolta saa jos ei vaadi ja ota epäkohtia esille.HIENOA TOIMINTAA!!!

Kuuvalon Jussi kirjoitti 02.04.2008 23:41

LISÄÄ VASTAAVAA TOIMINTAA,VALLATKAA KAIKKI TALOT JOILLA EI OLE JÄRJELLISTÄ KÄYTTÖÄ!!!

-KIITOS NUORET.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.
ksml.mobi Keskisuomalaisen uutiset myös mobiilissa