Kaupunki pitää kiinni 70 prosentin puuosuudesta
Keljonlahden kattilaan vaaditaan muutoksia
Anssi Koskinen, STT
Keljonlahden voimalaitoksen kattilassa tulee voida polttaa nykyistä enemmän puupolttoainetta, linjasi Jyväskylän kaupunginhallitus maanantaisessa keskustelutilaisuudessaan.
Hallitus pitää kiinni alkuperäisestä 70 prosentin puuosuudesta, joka on kirjattu joulukuussa 2005 tehtyyn sopimusluonnokseen.
Jyväskylän kaupunginvaltuusto teki voimalaitosta koskevan päätöksen 14. toukokuuta 2007 ja lopullisesti sopimus on allekirjoitettu heinäkuussa 2007. Lopullisen kattilasopimuksen yhdessä liitteessä on kuitenkin rajaava ehto, minkä vuoksi tavoitteeksi asetettuun osuuteen puun osalta ei ainakaan tässä vaiheessa päästä.
Kaupungin tiedotteessa mainitaan, että sekä Jyväskylän Energian että Jyväskylän kaupungin tahtona on ollut kattilasopimuksen valmistelusta lähtien, että voimalaitoksen kattila mahdollistaa puun osuuden nostamisen 70 prosenttiin asti.
Voimalayhtiön pääomistajana Jyväskylän kaupunki edellyttää, että Jyväskylän Energia pyrkii nostamaan puupolttoaineen käyttömahdollisuuden Keljonlahden voimalaitoksessa lähemmäs sovittua 70 prosentin tasoa. Tällä hetkellä kattilassa voidaan polttaa noin 30-prosenttisesti puusta koostuvaa polttoainetta.
Kaupunginhallitus toivoo, että yhtiölle taataan työrauha. Keljonlahden voimalaitoksen käyttöönotto on loppusuoralla ja samalla neuvotellaan puun polton mahdollisuuksista sekä tarvittavista investoinneista. Yhtiökokous pidetään aikataulun mukaisesti 15.huhtikuuta 2010.
Voimalan kustannusarvio on nyt noin 270 miljoonaa euroa. Tämä on noin 50 miljoonaa euroa enemmän kuin kaupunginvaltuuston investointipäätös.
Kattila vaatii vielä muutostöitä, jotta polttoaineena voidaan turvallisesti käyttää enemmän kotimaista puuta. Lopullinen kustannusarvio uhkaa ylittää noin 60–70 miljoonalla eurolla valtuuston investointipäätöksen.