Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
18.04.2008 08:12
Keskisuomalaisuutta ei määritellä parilla sanalla
Esa Jokinen
Luhangan vanhan puukirkon kellotornista avautuva näkymä on pala kauneinta Keski-Suomea. Tänään vietetään Keski-Suomen päivää.
Maakunnan kiistaton keskus, kiihkoa sykkivä sydän löytyy Jyväskylästä. Siellä on yliopisto, yöelämä, arkkitehtuuri ja kulttuuri, Matti Nykäsen mäki ja Nokia.
Mutta ei olisi Jyväskylä mitään ilman maakuntaa, ilman Kyyjärveä ja Karstulaa, ilman Kuhmoista ja Luhankaa. Kaikki tiet vievät Jyväskylään – mutta myös sieltä pois.
Päivän-parin retki Keski-Suomen järviä kierrellen ja keskisuomalaisuutta etsien kertoo ainakin sen, että keskisuomalaiset taksikuskit ovat lupsakkaa väkeä. Lupsakkaa nimenomaan, vaikka savolaisuuteen ei olla kääntymässä edes maakunnan itärajalla Konnevedellä.
Konginkankaan taksituvalla kehutaan Keitelettä, ja Kyyjärvellä painotetaan, että Keski-Suomella ja Pohjanmaalla on vissi ero – ja Kyyjärvellä ollaan keskisuomalaisia.
Karstulassa muistutetaan, että luonto on Keski-Suomen maakunnan kovin valtti. Samaa lääkettä tarjotaan muuallakin, Multialla ja Pylkönmäellä.
Jyväskylästä etelään alkaa sitten toinen maailma, Päijänne. Sitä ei kannata kiertää etenkään kesällä. Paljon fiksumpaa on suunnata suoraan järvelle. Mutta eivät ne Keski-Suomen järvet Päijänteeseen lopu, eivätkä Keiteleeseen. Kun täällä ajaa taajamaan, löytää itsensä myös järven rannalta.
Mitä reissusta jää sitten käteen, mitä se keskisuomalaisuus on?
Ei sitä voi määritellä yhdellä tai kahdella sanalla, ominaisuudella tai edes omituisuudella. Kenties se on sitä tiedettä ja teknologiaa, joka on nykymaailmassa välttämätöntä. Mutta samalla se on vuorta ja laaksoa, järvenselkää ja männikkömetsää.
Niin, ja tietysti ihmisiä, jotka tietävät olevansa keskisuomalaisia – ja ovat siitä ylpeitä.
» Lue lisää perjantain Keskisuomalaisesta