Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.03.2010 14:03
A A A

Epäiltiin varkauden yrityksestä ja yritysvakoilusta

Kiinalaisturisti joutui selliin Jyväskylässä

Kiinalaisen naisturistin vierailu Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-Dynamossa päättyi selliin keskiviikkoiltana.

Poliisi otti vuonna 1984 syntyneen naisen kiinni yritysvakoilusta epäiltynä.

Nainen jäi IT-Dynamoon niin pitkäksi aikaa, että rakennuksen hälyttimet menivät päälle. Poliisi tuli paikalle noin kello 23 ja vei naisen selliin.

Koska nainen oli käyttänyt IT-Dynamon tietokoneita, häntä epäiltiin alkuun varkauden yrityksestä ja sitten yritysvakoilusta, rikoskomisario Jouko Pokela kertoo. Tuolloisten tietojen mukaan nainen oli liikkunut ammattikorkeakoulun tiloissa noin viikon ajan. Hän oli viettänyt aikaa myös Innova-tornin aulatiloissa.

- Aika äkkiä kävi selville, ettei ollut kyse varkauden eikä minkään muunkaan yrityksestä. Naista ei epäillä enää mistään rikoksesta, ja hänet päästettiin vapaaksi, Pokela kertoo.

Pokelan mukaan kiinalaisnainen oli IT-Dynamossa tapaamassa tuttujaan. Nainen oli tullut Suomeen turistiviisumilla, eikä hän edustanut mitään yritystä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi