Henkilöstösäästöjä ei käsitelty
Kirkkopuiston kaava hyväksyttiin
Mari Hokkanen, Juha Luomala, Eeva Salminen
Kirkkopuiston kaava hyväksyttiin maanantai-iltana Jyväskylän kaupunginvaltuustossa äänin 44-30, 1 tyhjä. Asiaa käsiteltiin jo kolmannen kerran.
Kokouksen alussa Jorma Uski (ps.) esitti kaavan palauttamista valmisteluun, ja Riitta Tynjä (komm.) kannatti esitystä. Kaavan palauttamisesta keskusteltiin ja valtuusto päätti jatkaa Kirkkopuiston kaavan käsittelyä äänin 44-31.
Keskustelussa toistettiin viime maanantain kokouksessa esille nousseita esityksiä, kuten parkkihallin poistamista kaavasta.
Keskustelun kuluessa tehtiin ponsiesityksiä. Marja Komppa (vihr.) esitti, että kaavan hyväksyessään kaupunki sitoutuu Kävelykadun laajentamiseen.
Raija Sipinen (kd.) puolestaan halusi kaavapäätökseen ponnen, ettei kaupunki puolla Kirkkopuiston kioskille anniskelulupaa, jos sitä haetaan.
Antti Rastelan (kok.) ponnessa esitettiin vaihtoehtoisen sisäänajoreitin selvittämistä parkkihalliin. Kaikkia ponsiesityksiä kannatettiin.
Maia Fandi (vihr.) teki esityksen kaavan hyväksymisestä ilman parkkihallia ja kirkkopuiston laajentamista. Kauko Tuupainen (ps.) esitti koko kaavan hylkäämistä. Molempia esityksiä kannatettiin.
Fandin esitys hävisi kaupunginhallituksen esitykselle äänin 43-30, 2 tyhjää. Kaupunginhallituksen esitys hyväksyttiin toisessa äänestyksessä, jossa vastaesityksenä oli koko kaavan hylkääminen, äänin 44-30, 1 tyhjä.
Rastelan esittämä vaihtoehtoinen sisäänajoreittin hyväksyttiin.
Kompan ponsiesityksestä äänestettiin, ja se hylättiin äänin 45-30. Sipisen ponsiesitys kaatui äänin 46-25, 1 tyhjä.
Kaavapäätökseen jätettiin 28 eriävää mielipidettä.
Kaupunginhallitus päätti ylimääräisessä kokouksessaan yksimielisesti vetää henkilöstömenoihin kohdistettavia säästöjä koskevan asiakohdan pois valtuuston esityslistalta. Puheenjohtaja Veijo Koskisen mukaan näin halutaan edesauttaa henkilöstöjärjestöjen kanssa käytäviä neuvotteluja.
-Neuvottelut jatkuvat välittömästi, sanoi Koskinen.
Valtuusto keskusteli kokouksessaan myös kuluvan vuoden talousarvion muutoksista.
Aiempi äänestys työjärjestyksen vastainen
Jyväskylän kaupunginhallitus totesi maanantaina, että kaupunginvaltuuston 4. toukokuuta tekemä Kirkkopuiston kaavamuutos oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja jätti sen täytäntöön panematta, sekä saattoi asian uudelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.
Kaavaa käsiteltäessä äänestettiin neljä kertaa. Valtuuston hyväksymä äänestysjärjestys oli kuitenkin kaupunginvaltuuston työjärjestyksen vastainen, koska siinä ehdotusta, jossa kaupunginhallituksen ehdotus esitettiin kokonaan hylättäväksi, ei asetettu äänestettäväksi viimeisenä muista ehdotuksista, mukaan luettuna pohjaehdotus, voittanutta ehdotusta vastaan.
Näin ollen valtuuston päätös syntyi virheellisessä järjestyksessä.
Kuntalain mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta.
Kaupunginvaltuusto otti asemakaavan muutosehdotuksen kiireellisenä käsiteltäväkseen maanantaina pidettävässä kokouksessa, koska valtuuston 10.12.2007 hyväksymän esisopimuksen perusteella asemakaavan muutos on saatava käsiteltyä riittävän ajoissa.