Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.12.2011 18:45
A A A

Laukaan nokkakolarissa loukkaantui kaksi naista

Kaksi naista loukkaantui kahden henkilöauton välisessä nokkakolarissa Laukaassa perjantaina iltapäivällä. Kummassakaan kolariautossa ei ollut naiskuljettajien lisäksi muita matkustajia.

Toinen loukkaantuneista vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan hoidettavaksi. Lievemmin loukkaantunut kuljetettiin Laukaan terveyskeskukseen.

Päivystävän palomestarin Juha Hämäläisen mukaan kummallakaan loukkaantuneista ei ole hengenvaaraa.

Onnettomuus tapahtui Vehniäntiellä, noin kolme kilometriä Suolahdentien risteyksestä länteen päin mentäessä.

Hämäläisen mukaan törmäys tapahtui loivassa mutkassa, kun henkilöautoa kuljettanut nainen menetti autonsa hallinnan ja ajautui vastaantulevien kaistalle.

- Naisella oli autossaan edelleen kesärenkaat alla tai ainakaan niissä ei nastoja näkynyt. Kuljettaja vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan, Hämäläinen sanoi.

Tie pidettiin suljettuna noin tunnin ajan onnettomuuden jälkeen.

Lähetä linkki
Sähköposti

Luetuimmat 24 tuntia

Keski-Suomi

Seuraa meitä Facebookissa