Liitoksen valmistelutyö huipentuu maanantaina
Pauliina Kinnunen, Eeva Salminen, Rai Suihkonen
Koko kevään jatkunut kuntaliitoksen valmistelutyö huipentuu suurelta osin maanantaina. Tällöin työvaliokunta päättää omalta osaltaan uuden Jyväskylän organisaatiosta, joka järjestämissopimuksen mukaan pitää olla valmis toukokuun loppuun eli lauantaihin mennessä.
Käytännössä alkavalla viikolla jokaisen noin 7 000 uuden kunnan työntekijän pitäisi tietää, mitkä tehtävät odottavat vuoden alussa, kun kaupungin, maalaiskunnan ja Korpilahden muodostama uusi kunta aloittaa virallisesti.
- Aivan pulpetin tarkkuudella asiaa ei kaikille voi vielä kertoa, mutta muuten työtehtävät kyllä selkiytyvät, työvaliokunnan puheenjohtaja Veijo Koskinen (sd.) sanoo.
Maanantaina työvaliokunta linjaa myös kouluverkkoa erityisesti lukioiden osalta.
Koskinen kehuu kevään valmistelutyötä tehokkaaksi ja aikaansaavaksi. Hänen mukaansa vaikeimmat asiat on ratkaistu "ajan kanssa ja tarvittaessa ristiintaulukoimalla".
- Meillä on ollut tekemisen meininki, joka nojautuu verkostokaupunkiyhteistyöhön ja laajaan poliittiseen yhteisymmärrykseen.
Juhannukseen mennessä valtioneuvosto vahvistaa liitoksen ja lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan. Se on uuden Jyväskylän ensimmäinen virallinen toimielin, jonka päätöksistä voi valittaa tai tehdä oikaisuvaatimuksen. Järjestelytoimikunnan kausi kestää siihen saakka, kunnes syksyn kuntavaalien jälkeen uusi kaupunginhallitus on valittu.
- Ensi syksynä suurin ponnistus on talousarvio, minkä takia valmistelua jatketaan kesän läpi, Koskinen sanoo.
Kolme perhettä kertoo liitoksesta
Keskisuomalainen seuraa perusuutisoinnin lisäksi uuden kunnan syntymistä kolmen erilaisen perheen silmin. Jyväskylässä asuvat Joonas ja Elina Kesäniemi sanovat, että uudessa kunnassa on tärkeää korjata homekoulut. He näkevät myös, että konserttisalille on tilaus.
- Kunhan siitä ei vaan tehtäisi yhtä rumaa kuin Paviljonki, Joonas Kesäniemi heittää.
Palokassa asuvia Jaana Lindbladin ja Göran Poikolaisen perhettä ei kuntaliitos suuresti hetkauta.
- Pakko tämä ratkaisu oli ennemmin tai myöhemmin tehdä. Kaksi köyhää kuntaa kärvistelee vierekkäin, miksei yritettäisi yhteisvoimin eteenpäin, Poikolainen toteaa.
Korpilahtelaisten Leila ja Antti Suhosen mielestä liitos oli paitsi pakkoratkaisu, myös toivottu muutos.
- Täällä veroäyri putoaa liitoksen myötä puolitoista prosenttia ja kirkollisverokin pikkuisen. Sillä on varmasti hyviä seurauksia, Antti Suhonen miettii.