17-vuotias mies kuoli Laukaan ulosajossa

10.5.2008 12:03 (Päivitetty 10.5.2008 12:03)
Main Window
Heikki Kärki

17-vuotias laukaalaismies menehtyi henkilöauton syöksyttyä nelostieltä lampeen Laukaassa lauantaiaamuna puoli viideltä. Onnettomuus sattui Vehniän kylällä noin kolme kilometriä Tikkakosken risteyksestä pohjoiseen.

Kolmen nuoren laukaalaismiehen seurue ajoi kohti pohjoista, kun 18-vuotiaan kuljettajan ohjaama auto suistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä katolleen Koululampeen. Kuljettaja ja toinen matkustajista pääsivät omin avuin ulos rantaveteen katolleen jääneestä autosta, mutta yksi miehistä jäi auton sisälle loukkoon.

Ennen pelastuslaitosta onnettomuuspaikalle ehätti sivullisia auttajia. Sattumalta paikalle tuli myös kaksi siviilissä ollutta sotilaspoliisia, jotka onnistuivat nostamaan loukkoon jääneen miehen ulos autosta.

Mies ehti kuitenkin olla veden alla kohtalokkaan pitkään, eikä häntä saatu yli puoli tuntia kestäneistä elvytysyrityksistä huolimatta enää pelastettua.

- Pitää kuitenkin kiitellä sotilaspoliiseja. He toimivat määrätietoisesti, ripeästi ja ennen kaikkea rohkeasti mennessään veteen, Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pentti Partanen sanoi lauantaiaamuna.

Muut autossa matkanneet eivät loukkaantuneet ulosajossa.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Alkoholilla ei alustavan selvityksen mukaan ole osuutta onnettomuuteen.

Kommentoi artikkelia
ksml.mobi Keskisuomalaisen uutiset myös mobiilissa