Mittavat poliisitoimet ympäri Jyväskylää
Pauliina Kinnunen
Turkin presidentin vierailu aiheutti Jyväskylässä laajat ja näkyvät turvatoimet. Jyväskylän poliisin rikosylikonstaapeli Sami Salon mukaan turvatoimet olivat yhdet mittavimmista, mitä kaupungissa on nähty. Ne mitoitettiin valtion päämiehiä koskevan yleisen protokollan ja vieraan omien toimien mukaisiksi.
Abdullah Gülin Jyväskylän-vierailua turvasi kaikkiaan noin 60 poliisia. Poliisi sai apua myös puolustusvoimilta, sen osalta turvatoimissa oli mukana 15-20 henkilöä.
Poliisit tarkkailivat liikennettä esimerkiksi jokaisella rantaväylän ja nelostien ylittävällä sillalla. Poliisipartiot saattoivat presidentin seuruetta ja turvasivat jokaisen kohteen, jossa presidentti tai hänen puolisonsa vierailivat. Kohteet oli tarkastettu myös ennalta. Lisäksi kaikki Turkin presidentin pitämälle Martti Ahtisaari -luennolle saapujat turvatarkastettiin. Jokainen osallistuja tutkittiin metallinilmaisimella.
Turkin presidentin vierailu aiheutti paikoitellen katkoksia muussa liikenteessä. Esimerkiksi Rantaväylän liikenne pysäytettiin risteyksissä, jotta presidentin autosaattue pääsi etenemään pysähdyksettä. Myös liikennevalot olivat pois käytöstä presidentin kulkureitillä autosaattueen liikkuessa.
Poliisi oli paikalla yliopistolla kurdien järjestämän mielenosoituksen aikana.
- Turvasimme sitä, että paikalle saapuneet ihmiset saavat osoittaa mieltään rauhassa. Toisaalta seurasimme myös sitä, että kaikki sujuu rauhallisesti.