Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
05.07.2010 13:11
Musiikin Aika alkaa tiistaina Viitasaarella
Anssi Koskinen
Musiikin aika –festivaalin ensimmäiset nuotit helähtävät Viitasaaren kirkossa tiistai-iltana. Sunnuntaihin saakka kestävän festivaaliviikon teemana ovat kuorot ja elektroakustinen musiikki.
Tapahtuman vetonauloihin lukeutuvat ensi kertaa Suomessa vieraileva Tokion filharmoninen kuoro, sekä Viitasaarella jo muutamaan kertaan vieraillut Helsingin kamarikuoro. Lisäksi kuoromusiikkia kuullaan myös päätöskonsertissa sunnuntaina, kun Seminaarinmäen mieslaulajat pitää yhden viidestä kesäkonsertistaan.
Festivaalin säveltäjävieraana on tänä vuonna italialais-ranskalainen Marco Stroppa. Hänen teoksiaan kuullaan jo avajaiskonsertissa. Kantaesityksiä festivaalilla kuullaan kaikkiaan kuusi.