Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.08.2011 10:37
A A A

Nuorisotila valtaa kauppakeskuksen perjantaina

SyysOpen -tapahtuma tuo perjantaina nuorisojärjestöjen harrasteet ja Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen nuokkarin keskelle kauppakeskusta.

Tapahtuma järjestetään kauppakeskus Forumissa kello 14-18 tänään perjantaina.

- Järjestämällä tapahtuma kauppakeskuksessa halutaan aktivoida erityisesti niitä nuoria, jotka viettävät vapaa-ajastaan suuren osan samoilla kulmilla, kertoo nuorisojohtaja Antti Kolu Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluista.

Tapahtumassa on esillä jyväskyläläistä pop-, rock-, punk- ja rap-musiikkia. Lisäksi luvassa on muotinäytös, nuorisojärjestöjen esittelyjä ja tutustumista kaupungin nuorisopalvelujen toimintaan. Tapahtumassa voi myös testata sirkustaitojaan, ilmoittautua rokkikuoroon tai vaikkapa katsoa maahanmuuttajanuorten tekemän videon.

Järjestöistä mukana on esimerkiksi Järvi-Suomen partiolaiset.

Jyväskylän syksyn harrastus- ja liikuntakauden avaus jatkuu lauantaina kello 11-17 koko päivän kestävillä Iloa&Energiaa liikuntaesityksillä. Esiintymässä ovat esimerkiksi Cooma Dance Academy, Jyväskylän Naisvoimistelijat sekä Parkourakatemia ja lukuisia muita harrastusseuroja.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi