Omistaja: Nuoret eivät saa pitää vallattua taloa
Ville Lämsä, Rai Suihkonen
Jyväskylän yliopiston kampuksella sijaitsevan Polaari-rakennuksen vallanneet nuoret eivät saa pitää taloa käytössään. Rakennuksen omistavan Senaatti-kiinteistöjen projektipäällikkö Jouni Konttinen kertoi keskiviikkona iltapäivällä, että yhtiö vaatii vahingonkorvauksia valtaukseen osallistuneilta.
Remontoitavassa talossa varastoidaan muun muassa arvokkaita valaisimia, joita käytetään myös muilla työmailla. Konttinen toivoi, etteivät laitteet ole rikkoutuneet valtauksen yhteydessä.
Autonominen tiedekunta -ryhmä haluaisi tehdä talosta itsenäisesti hallitun opiskelija- ja kulttuuritilan. Konttisen mukaan vaatimukseen ei voida suostua, koska Senaatti on vuokrannut rakennuksen yliopistolle. Yliopistolla on käyttöoikeus Polaariin myös sen peruskorjauksen jälkeen.
Sisäilmaongelmista kärsivä Polaari on ollut tyhjillään jo pitkään.