Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.12.2009 08:35
A A A

Pakkanen aiheuttanut pientä kiusaa Jyväskylässä

Kireä pakkanen on pitänyt palokunnan kiireisenä kuluvan aamun ja viime yön aikana.

Puoli yhdeksältä aamulla palokunta sai hälytyksen Seppälän Prisman piha-alueella sijaitsevalle kylmäasemalle, jossa dieselpumppu vuosi polttoainetta. Todennäköisesti pakkasesta johtunut oikosulku ei aiheuttanut vaaraa, eikä polttoainetta ehtinyt vuotaa montaa litraa. Hälytyksen teki tankkaamassa ollut asiakas.

Palokunta sai keskiviikkoaamuna hälytyksen Jyväskylän Kolmikulmaan sprinklerin jäädyttyä ja vesiputken haljettua. Putkea epäillään pakkasen halkaisemaksi. Tapahtuneesta seurasi pienet vesivahingot.

Killerin tennishallissa palloiltiin tiistai-iltana kylmissä olosuhteissa, kun lämmityslaitteisto lakkasi toimimasta. Kuplahallia lämmitetään paineilmasysteemillä, ja järjestelmässä on ilmaantunut ongelmia myös aikaisemmin. Pakkasella ei välttämättä ole osuutta eilisillan tapahtumiin.

Kompressori ylikuumeni Laajavuoressa tiistai-iltana lumen tykityksen seurauksena ja laukaisi palovaroittimen. Tilanteesta ei aiheutunut enempää harmia.

Talven pakkasennätykset rikkoutuivat viime yönä sekä Lapissa että Etelä-Suomessa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Koko talven kylmimmät lukemat mitattiin Sallan Naruskan havaintoasemalla, jossa pakkasta oli 33,9 astetta. Etelässä kylmintä oli Hämeenlinnan Lammilla, jossa mitattiin 23,6 asteen pakkaslukemat.

Ilmatieteen laitoksen mukaan nyt on vuodenaikaan nähden selvästi tavanomaista kylmempää. Pakkasennätykset voivat rapsahdella rikki vielä ensi yönä, mutta sen jälkeen tuulet kääntyvät ja tuovat mukanaan hieman lämpimämpää ilmaa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi