Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.02.2012 12:27
A A A

Keli lauhtuu alkuviikosta

Pakkasta Jyväskylässä aamulla yli 34 astetta

Kuva: Tiina Mutila Pakkasta on riittänyt lähipäivinä Keski-Suomessa. Kuva arkistosta.

Pakkasta on riittänyt lähipäivinä Keski-Suomessa. Kuva arkistosta.

Jyväskylässä on ollut viikonloppuna molempina aamuina pakkasta yli 34 astetta. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Petri Hoppulan mukaan Tikkakosken lentoaseman mittauspisteellä oli auantaiaamuna kello kahdeksalta peräti 34,6 astetta pakkasta. Vielä sunnuntaiaamunakin samassa paikassa oli rapsakka 34,1 asteen pakkanen. Hoppula arvioi, että lauantainen lukema on Jyväskylässä koko talven ennätys, sillä aiemmin tänä talvena ei näin kovia pakkasia ole vielä ollut.

Myös muualla Keski-Suomessa ovat lämpimät vaatteet olleet viime päivinä tarpeeseen. Viitasaarella oli sunnuntaiaamuna 31,3 asteen pakkanen. Vesannolla oli 34,2 astettta pakkasta, Joutsan Leivonmäellä 30,2 asteen pakkanen ja Jämsässä puolestaan oli 28 asteen verran pakkasta.

Petri Hoppula kuitenkin lohduttaa, että lähipäivinä keli lauhtuu. Maanantaina Jyväskylässä on noin 7-10 astetta pakkasta, ja samoja lukemia on muuallakin Keski-Suomessa. Tiistaina on noin 6-8 astetta pakkasta, keskiviikkona noin viidentoista asteen verran. Torstai on kuitenkin jälleen kylmempi päivä, tuolloin pakkasta voi olla lähellä pariakymmentä astetta. Sateita ei maakuntaan juuri ole luvassa.

 Kuluvan talven pakkasennätys meni Suomessa jälleen rikki lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kun Sallan Naruskalla mitattiin 40,7 pakkasastetta.

Ajokeli muuttuu illalla erittäin huonoksi erityisesti Uudenmaan länsiosassa. Keliä heikentävät lumisateet, pöllyävä lumi ja sään lauhtuminen. Huonoa ajokeliä on luvassa myös muualle maan länsiosiin.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi