Petäjäveden kirkolta turvapaikka kurdeille
Ville Lämsä
Petäjäveden seurakunta on antanut turvapaikan kurdiäidille ja hänen alaikäiselle tyttärelleen. Hämeenlinnan hallinto-oikeus määräsi huhtikuussa Cemile Sahindalin ja hänen 17-vuotiaan tyttärensä Pinarin palautettavaksi kotimaahansa Turkkiin. Turvapaikasta päätti seurakunnan kirkkoneuvosto.
Äidin ja tyttären piti ilmoittautua keskiviikkona Keuruun poliisille. Petäjäveden kirkkoherran Seppo Ojalan mukaan poliisi olisi todennäköisesti ottanut heidät kiinni odottamaan kuljetusta Turkkiin.
Käännyttämisestä yritetään valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Seurakunta katsoo, että käännytyspäätös perustuu virheellisiin käsityksiin. Se myös hajottaisi perheen, mitä seurakunta pitää kohtuuttomana.
Turvapaikan saaneet äiti ja tytär saapuivat Suomeen kaksi vuotta sitten. He tulivat maassa asuvan perheen isän Arif Sahindalin luokse. Isä joutui pakenemaan Turkista vuonna 1991. Hänelle on myönnetty pysyvä oleskelu- ja työlupa Suomeen.
Mies toimii yrittäjänä Petäjävedellä. Myös äiti ja tytär työskentelevät yrityksessä.
Isä vangittu ja pahoinpidelty
Ojalan mukaan isä ei voi asua tai vierailla Turkissa. Aiemmin vierailu päättyi vangitsemiseen ja pahoinpitelyyn. Petäjäveden seurakunta pyrkii turvapaikan antamisella siihen, että äidin ja tyttären oleskelulupahakemus käsitellään uudelleen mahdollisimman pian.
Seurakuntien ulkomaalaisille antamat turvapaikat ovat herättäneet huomiota aiemminkin. Esimerkiksi Turun Mikaelin seurakunta otti suojiinsa Iranin kurdin viime vuonna, kun Suomi yritti käännyttää häntä kotimaahansa.
Tilanne ratkesi tämän vuoden toukokuussa hallinto-oikeuden kumottua ulkomaalaisviraston tekemän käännytyspäätöksen.