Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.11.2009 20:14
A A A

Neittaanmäki valittiin odotetusti Kivijärvelle

Kivijärvi on valinnut entisen keskustan kansanedustajan Petri Neittaanmäen kunnanjohtajakseen. Kunnanvaltuusto äänesti hieman yllättäen Neittaanmäen valinnasta. Äänin 10-7 ennakkosuosikin valinta varmistui. Vastaehdokkaana oli kivijärveläinen kirjastonjohtaja, hallintotieteiden maisteri Pirkko Korpiaho-Hakala.

34-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri Neittaanmäki aloittaa ensimmäisenä keskustelun palvelusuhteen ehdoista. Vasta tämän jälkeen hän tekee päätöksen, ottaako hän viran vastaan.

- Ehtoni ovat kunnanhallituksen tiedossa, mutta johtajasopimuksessa on useita kohtia vielä auki, Neittaanmäki kommentoi valintansa jälkeen.

Neittaanmäen viisihenkinen perhe asuu Jyväskylässä. Perhe ei aio muuttaa isän työn perässä 130 pohjoisemmaksi Kivijärvelle, mutta Neittaanmäelle muutto ei ole kynnyskysymys.

- On toivottu, että ainakin kunnanjohtaja maksaisi veronsa kuntaan.

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä kuntoon laitettavana asiana Neittaanmäki pitää Kivijärven kuntatalouden tasapainottamista. Myös liittyminen seutukunnalliseen elinkeinoyhtiöön on tulevan kunnanjohtajan suunnitelmissa.

Vajaan 1400 asukkaan Kivijärvi on haasteellinen paikka sangen kokemattomalle kuntajohtajalle, mutta kunnassa uskotaan hänen kykyihinsä solmia tärkeitä yrityskontakteja ja avata rahoituskanavia piristämään hiljentynyttä kuntaa. Myös miehen suhteita maakuntaliittoon ja politiikan tuntemusta arvostettiin valintaprosessissa. Määräaikaista paikkaa haki kaikkiaan yhdeksän henkilöä. Virka täytetään vaalikauden loppuajaksi, 31.12.2012 saakka. Virassa on puolen vuoden koeaika.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi