Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.10.2010 16:36
A A A

Katso kuvasarja!

Pikkupartiolaiset kisasivat Jyväskylän keskustassa

Lauantaina Jyväskylän keskustan liepeillä saattoi bongata useammanlaisia partiohuiveja, kun viitisensataa 7-12-vuotiasta partiolaista saapui leikkimieliseen kaupunkikisaan.

Ro-Bottin hävinnyttä kultaista kaikua etsiessään Järvi-Suomen alueen partiolaiset ratkoivat tehtäviä temppuradasta salakirjoitukseen ja vetiseen tarkkuusheittoon. Hauskanpidon lomassa harjoiteltiin partiotaitoja, kuten käytettyjen tavaroiden kierrätystä. Samalla pääosin nuorten vapaaehtoisvoimin luotsattua partiotoimintaa haluttiin tuoda näkyville kaupunkiympäristössä.

Kaiku-tapahtuma oli osa suomalaisen partioliikkeen 100-vuotisjuhlavuotta. Jyväskylän lisäksi Kaikussa kisailtiin kuluvana viikonloppuna 16 paikkakunnalla. Yhteensä nuoria partiolaisia oli viikonlopun aikana liikkeellä noin 10 000 eri puolilla Suomea.

Tapahtuma alkoi aamulla kymmeneltä ja loppuu suuren iltanuotion jälkeen illalla.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi