Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.07.2010 14:17
A A A

Liikenne takkuaa yhä Toivakassa

Puurekka kaatui 13-tiellä, kuski loukkaantui lievästi

Liikenne takkuaa edelleen 13-tiellä Toivakassa Jyväskyläntien ja Niemisjärventien risteyksessä.

Puulastissa ollut rekka kaatui risteyksessä kyljelleen puoli kahdelta iltapäivällä. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi ja hänet vietiin sairaalaan. Onnettomuudesta ei aiheutunut vaaraa muille ihmisille.

13-tien molemmat kaistat jouduttiin sulkemaan 45 minuutiksi, minkä jälkeen poliisi alkoi ohjata liikennettä. Tie on ajoittain suljettu liikenteeltä.

Onnettomuuden syy ei ole vielä selvillä. Keli onnettomuuspaikalla oli hyvä.

Rekan nostotyö on käynnissä, ja sen arvioidaan kestävän puoleenyöhön.

Rekka oli matkalla Mikkelistä Jyväskylään. Se kaatui suoralla tiellä ja vaurioitui. Rekassa ollut puutavara levisi tien viereiselle pientareelle.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi