Raskas liikenne vaikeuksissa yöliukkailla
Anssi Koskinen
Huono ajokeli työllisti poliisia ja hinauskalustoa tiistain vastaisena yönä eri puolilla Keski-Suomea.
Useita raskaita ajoneuvoyhdistelmiä jäi kiinni ylämäkeen nelostiellä Toivakassa. Etelään suuntautunut liikenne oli tästä syystä poikki noin kahden tunnin ajan. Poliisi ohjasi liikennettä ennen kuin tie hiekoitettiin ajokuntoiseksi.
Pohjoiseen ajanut puoliperävaunuyhdistelmä suistui tieltä ennen puoli kolmea aamuyöllä Viitasaaren Keitelepohjassa. Rekka vaurioiui syöksyttyään oikealle ojaan, mutta kukaan ei loukkaantunut. Liikenne oli poikki aamulla viiden ja kuuden välillä, kun ajoneuvoyhdistelmää nostettiin tielle.
Jyväskylän suuntaan ysitietä ajanut ulkomaalainen rekka suistui oikealle ojaan ja jäi osittain tielle puoli neljältä Hankasalmen Niemisjärvellä. Kuljettaja ei loukkaantunut, mutta auto vaurioitui ajokelvottomaksi. Liikenne palautui normaaliksi puoli seitsemältä, kun auto nostettiin tielle.